Viikonloppuna olimme Hiidenhelmellä Margit Ollankedon opeissa.

Lauantaina oli pitkä maastosessio, yhdeksälle koirakolle kahdet treenit oli melkoinen rupeama. Aksun ensimmäinen treeni oli 2 maalimiestä. Tulimme paikalle hihna pinkeänä ja intoa täynnä. Pysähdyimme, rauhoituimme ja päästin koiran vapaaksi. Hienosti poika malttoi työskennellä minun kanssani. 1. maalimies oli umpipiilossa n. 40 metrissä peltiroskiksessa, palkkana ruoka. Toinen oli lähes vastakkaisella puolella 50 metrissä, palkkana kaksi patukkaa. Tämä treeni meni varsin mallikelvosti vaikka jännitinkin ihan sikana, miten Aksu pysyy vierelläni vapaana.

Toinen sessio olikin jo vaikeampi. Viisi maalimiestä, ensimmäiset kaksi oli etukulmissa valmiina samaan aikaan. Toinen umpipiilossa muovisessa suoliämpärissä. Muut eriasteisissa piiloissa joko umpinaisesti tai muuten vain maastossa, mutta valmiina kuitenkin. Upeat haukut, innokas työskentely ja Aksu pysyi tiiviisti minun kanssani eikä sillä ollut aikomustakaan ennakoida tai karata maalimiehelle, jota se on aiemmin tehnyt.

Isompia yllätyksiä tai oppeja emme saaneet, mutta toisaalta vahvistusta näkemyksille ja sille, että oikeassa suunnassa olemme ja näkihän sitä kuinka Aksu toimii aivan uudessa maastossa, vierailla maalimiehillä. Etsinnästä näkee, että sitä on tehty vähän, suorista pistoista ei ole juuri tietoakaan, mutta joka ukon se kuitenkin löysi. Ensimmäisellä maalimiehellä, joka oli lähes samassa paikassa kuin edellisellä kerralla kutsuin Aksun takaisin ja lähetin uudelleen. Tiedä mikä siinä sitten oli, kun ensimmäisellä kerralla paikka ei ollut vaikea. Muut onnistui varsin hienosti. Saimmekin ohjeeksi käyttää ajoittain erilaisia apuja, pistojen suoristamiseen. Haukut olivat hyvät, tiiviit ja varmat. Yhdellä mm:llä tosin Aksu piti taukoja, kun minä lähestyin. Haukkujen osalta voin kuulemma vaatia enemmän, aivan hyvin voi jo mennä paikalle ennen palkkausta. Siihen Aksulla on täysi valmius. Ilahduttavinta oli kuulla, että hallinnassa ja yhteistyössämme ei ole kuulemma minkäänlaista ongelmaa, minun tulee vain luottaa koiraani, se kyllä tottelee, kun vain itse osaan sanoa mitä haluan.   

Tottiksessa meni sitten odotetulla tasolla. En itse ole tehnyt sen eteen juurikaan ja tottakai se näkyi. Mutta myös se, että kyllä Aksu halusi tehdä ja yritti parhaansa, jotenkin vain palikat ei ole kohdallaan, nyt sitten varmistetaan rauhassa, että poika osaa ja muistaa liikkeet ja suorittaa ne aina oikein. Paras anti tässä kai oli se, kun keskustelun yhteydessä paikalle tuli hoffiuros Juuso ja aitauksessa oleva beuceronuros otti kunnon pultit ja pojat piti pahaa meteliä. Aksu lähti oitis rähinään mukaan, mutta sain sen houkuteltua luokseni. Meidän molempien sydämet sykki tuhatta ja sataa jokusen aikaa enkä uskaltanut edes kuvitella minkälaista jälkeä Aksusta olisi tullut, jos se ei olisi totellut.

Tottiksen osalta sain kuitenkin kullanarvoisia vinkkejä ja oivalsin muutaman ihan tärkeänkin asian, joita nyt sitten rauhassa tässä toteutamme ensin tutuissa ympyröissä ja sitten nostamme vaatimusta pikku hiljaa. Lopuksi kiteytettynä Margit kehui Aksua hyväksi koiraksi, joka haluaa tehdä. Kunhan minä vain muistan luottaa siihen ja keskittyä treenatessa koiraani enkä jäädä pähkäilemään. Eikä niitä virheitä saa pelätä, niiden kautta oppii. Tärkeintä on selvittää yksi asia kerrallaan ja muistaa, että tottelevaisuus on hauskaa ja kertoa se koirallekin...

Kaiken kaikkiaan leiri oli oikein antoisa, tuli naurettua, syötyä ja nukuttua. Mies ei kotona oikein minun selityksiä ymmärtänyt, kun puhelin lerputteluista ja vieraiden miesten kopeloinnista ja näin jälkikäteen kyllä harmittaa, että ei siitä suoliämpäristäkään tullut kuvaa. Se olisi ollut näkemisen arvoinen, kun minun kokoinen ihminen sulloutui sen kokoiseen saaviin. Tuli aivan uusi ulottuvuus sanonnalle sillit suolavedessä.

Kyllä tälläisillä leireillä kävisi useamminkin. Aksukin oli ihan

haltioissaan.