Pari pussia ravintoliuosta tekee ihmeitä. Etenkin ärhäkkään oksenteluun.

Kävimme eläinlääkärillä, Remo oli tosi heikossa kunnossa jo, en olisi koskaan kuvitellut sen makaavan repo rankana vastaanottosalissa, kun ympäriltä kuuluu koirien ääniä. Kaikkea sitä pitää kokea.

Kipuherkkä ukkoni ei värähtänytkään, kun kanyylia, ravintoliuosta tai lääkettä laitettiin. Mutta kun toinen pussi laitettiin niskaan sai puolessa välissä pussia pitää ukosta tosissaan kiinni, kun Remo tajusi, että tämähän tuntuu. Perästä vedettävästä mallista tuli oma energiapakkaukseni, siis siihen pisteeseen, kun tuosta koirasta enää vauhtia saa.

Samalla sitten saimme nivellääkityksenkin. Aloitetaan kaksinkertaisella kipulääkityksellä, joka vaihtuu normaaliksi viikonpäästä. Ilmeisesti sitten niin kauan, kuin Remo elää. Samoin ravintolisäykset laitetaan ruuan sekaan ja mennään ottamaan piikit, kun toinen nyt tervehtyy.

Siinä sitä näkee, vanhuus ei tule yksin. Nyt vain pitää toivoa, ettei enää oksentelua ilmene, sitten pitääkin mennä kiireesti eläinlääkärille. Nyt se ripuloi, mutta juo sentään kuravettä. Puhdas vesi, kun ei ole mennyt alas. Joku kun vielä kertoisi ukkelille, että ruokaa tulee vasta vuorokauden päästä, sen verran joka rahahduksesta keittiössä havahdutaan.

Nyt vaan pitää toivoa, että Aksu ei sairastu, nuo bakteerit ja virukset, kun tarttuvat koirasta toiseen hyvinkin herkästi. Tai ehkä ukkeli vain stressasi liikaa tai söi jotakin pilaantunutta. Pääasia on, että pahin on ohi. Mutta me taidetaan alkaa olemaan eläinlääkäreiden ihanneasiakkaita, ainakin rahavirrasta päätellen.